Nuorten aikuisten yksinäisyyden vähentämisen verkosto, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (RRP, P4, I2, I4)
Nuorten aikuisten yksinäisyyden vähentämisen verkosto, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (RRP, P4, I2, I4)
Vantaan ja Keravan alueelle on muodostettu hyvinvointialueen, Vantaan ja Keravan kaupunkien ja järjestöjen edustajien muodostama verkosto yksinäisyyden vähentämisen työn tueksi.
Osallisuus, osallistuminen ja sosiaaliset suhteet ovat keskeisiä hyvinvoinnin osatekijöitä. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aikuisväestön (20–64-vuotiaat) kokema yksinäisyys on laskenut vuonna 2022 verrattuna aiempaan. Itsensä yksinäiseksi tuntevien aikuisten osuus oli vielä vuonna 2020 Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella selvästi korkeampi muihin Uudenmaan hyvinvointialueisiin ja koko maahan nähden (HUS, Uudenmaan väestön hyvinvointi, terveys ja erikoissairaanhoidon palvelutarve 2022). Vuoden 2022 tietojen mukaan aikuisväestöstä 12,2 % kokee itsensä yksinäiseksi, kun 2020 yksinäiseksi itsensä tuntevia oli 14,9 %. (THL, Sotekuva, itsensä yksinäiseksi tuntevat 2020–2022.)
Suomen kestävän kasvun ohjelmaan kuuluvan VAKEHyva Hyvät palvelut -hankkeen HyväHyte-kärjessä (investointi 2) edistettiin hoitotakuun toteutumista vahvistamalla ennaltaehkäisyä ja ongelmien varhaista tunnistamista. HyväHyte-kehittämistyö sisälsi myös yksinäisyyden ehkäisyn kehittämistyön, joka kytkettiin Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen alueelliseen hyvinvointikertomukseen ja -suunnitelmaan 2023–2025. Tämän työn tueksi jonka perustettiin nuorten aikuisten yksinäisyyden vähentämiseen tähtäävä moniammatillinen verkosto, joka jäi toimimaan aktiivisesti alueella vielä kehittämistoimenpiteen jälkeenkin.
Kehittämisen kohderyhmä
Kohderyhmänä olivat erityisesti alueen nuoret aikuiset, joiden löytämistä ja ohjautumista hyvinvointia ja terveyttä edistäviin, yksinäisyyttä ennaltaehkäiseviin ja vähentäviin palveluihin pyrittiin lisäämään.
Välillisenä kohderyhmänä toimintamallissa ovat hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen ammattilaiset, jotka toimivat näiden ihmisten parissa asiakastyössä tai muutoin vaikuttaen asukkaiden saamiin palveluihin ja joista verkosto koottiin.
Kehittäjäverkosto
Tavoitteena oli, että työvälineet ja käytännöt kehitetään aidosti palvelemaan eri toimijoiden arjen työtä. Yksinäisyyden ehkäisytyötä on kehitetty yhteistyössä hyvinvointialueen, seurakuntien, järjestöjen ja kuntien kanssa ja verkosto koottiin aluksi avuksi yksinäisyyden tunnistamisen ja puheeksi oton mallien laadinnassa. Pian huomattiiin, että verkoston jäsenet pystyivät opastamaan ja kouluttamaan toisiaan aiheesta ja erilaisista työmenetelmistä ja vertaisuus aiheen ympärillä koettiin tärkeäksi.
Kehittämisessä lähdettiin siitä, että erilaisissa tehtävissä toimivat kertoivat kokemuksista, haasteista ja mahdollisuuksista yksinäisyyden tunnistamisesta, puheeksiotosta, palveluohjauksesta sekä palveluista. Kehittäminen käynnistettiin yhteiskehittämisen päivässä keväällä 2024 yhdessä alueen eri toimijoiden kanssa.
Osallistujista muodostui siis pienempi kehittämisryhmä, johon kuuluu hyvinvointialueen, Vantaan ja Keravan kaupunkien ja neljän järjestön edustajia sekä kokemusasiantuntija. Nuorten aikuisten kanssa toimivien ryhmä muodostui verkostoksi, joka jatkoi toimintaansa vuonna 2025. Kehittäjäryhmänä verkosto jakoi kokemuksiaan ja ideoitaan toisilleen, mikä lisäsi saatua hyötyä.
Nuorten aikuisten kehittämisryhmä:
- kokemusasiantuntija
- toisen asteen opiskeluhuollon kuraattoreita
- sosiaaliohjaaja nuorten sosiaalityöstä
- sosiaaliohjaaja jälkihuollosta
- SPR:n yksinäisyystyön asiantuntija
- liikuntapalveluiden hyvinvointimentori ja projektikoordinaattori
- sosiaaliohjaaja sosiaalisesta kuntoutuksesta
- sosiaaliohjaaja kotouttavista palveluista
- Ohjaamojen Onnin asiantuntija
- vastaava ohjaaja Kulttuuripaja Kide
Oli ilo huomata, kuinka moni oli kiinnostunut yksinäisyydestä aiheena ja halusi, että tabu sen ympäriltä saataisiin vähenemään! Kehittämisryhmiemme jäsenet toivat mukanaan runsaasti asiantuntemusta ja yhdessä kehitimme tarpeellisia materiaaleja. Meille oli tärkeää, että mukana oli alusta alkaen monia osaajia, emmekä vain kehittäneet työvälineitä oman tiimin kesken.
Asiakasymmärrystä on kerätty kokemusasiantuntijoiden mukanaolon lisäksi jalkautumalla nuorten aikuisten pariin keräämään kokemuksia ja ymmärrystä aiheesta. Kokemustietoa on kerätty myös osana Hyvinvoiva VAKE-toimintamallia.
Kehittämisessä on ollut mukana myös esimerkiksi kansallisen hyte-palvelukonseptin kehittäjäjoukko ja kehittämistä on esitelty kehittäjätapaamisissa.