Kehittäjäasiakastoiminta, Lapin hva, (RRP, P4, I1)
Kehittäjäasiakkaat ovat osallistunet laajasti Vasa 2 -hankkeen kehittämiseen. Kehittäjäasiakastoimintaa on vahvistettu mentorointipilotilla, jossa kokeneemmat kehittäjäasiakkaat auttavat uusia kehittäjäasiakkaita kiinnittymään kehittämistoimintaan.
Kehittäjäasiakkaat ovat keskeinen osa palvelujen ja toimintamallien kehittämistä VASA2-hankkeessa. Kehittäjäasiakkaita on kutsuttu mukaan kaikkiin hankkeen kokonaisuuksiin, jotta palveluiden suunnittelu ja toteutus perustuisi aidosti ihmisten kokemuksiin ja tarpeisiin.
Kehittäjäasiakastoiminnan vahvistaminen vastaa sekä valtakunnallisia että alueellisia linjauksia, joissa painotetaan osallisuutta, asiakaslähtöisyyttä ja yhteiskehittämistä. Hyvinvointialueita koskeva lainsäädäntö edellyttää, että palveluiden kehittämisessä otetaan huomioon asukkaiden ja palvelujen käyttäjien näkemykset. Samalla se luo rakenteita osallistumisen ja vaikuttamisen edistämiseksi.
Lapin laaja ja monimuotoinen toimintaympäristö, pitkät välimatkat ja väestörakenteen erityispiirteet korostavat tarvetta kehittää palveluja yhdessä asiakkaiden kanssa. Kehittäjäasiakkaiden osallistuminen tuo esiin erilaisia arjen näkökulmia ja varmistaa, että ratkaisut ovat toimivia koko maakunnan mittakaavassa. Tämä vahvistaa sekä palveluiden laatua että alueellista yhdenvertaisuutta.
Kehittäjäasiakastoiminnassa kohderyhmänä ovat olleet paitsi asiakkaat, joilla on kokemusta sote-palveluiden käyttämisestä, mutta myös ammattilaiset. Kehittäjäasiakastoiminnan tavoitteena on asiakkaiden ja työntekijöiden molemminpuolisen ymmärryksen lisääminen palvelujen kehittämisen tarpeista ja tavoitteista. Yhteiskehittämisen toimintamallilla luodaan sosiaali- ja terveyspalveluihin avointa toimintakulttuuria ja parannetaan palveluita.
Kehittäjäasiakasmentorointi on ollut kokonaan asiakaslähtöinen pilotti; idea kokeneemman kehittäjäasiakkaan tarjoamasta tuesta ja ohjauksesta tuoreemmalle kehittäjäasiakkaalle on kehittäjäasiakkaiden tuottama.