Joukkoistaminen ja osallisuuden uudet muodot
Malli kuvaa kumppanuusperustaista yhteistoimintaa tieteellisen tutkimusprosessin eri vaiheissa sisältäen kehittävän ja eettisen arvioinnin.
Vuonna 2021 avattu Pohjolan rengastie on matkailullisesti merkittävä uusi monikohteinen kiertomatkatuote (9 matkailualuetta).
Rakennamme rohkeasti omannäköistä kaupunkia ja panostamme viestinnässämme strategiseen brändäykseen, joka näkyy ja kuuluu.
Mystinen, yllättävä, yhteisöllinen. Riihimäen uuden brändin lanseeraus ravisteli pölyisiä kaavoja ja jalkautti brändin kirjaimellisesti kaupunkilaisten keskuuteen.
Legendan mukaan sotamies Duus perusti Tuusniemen. Aiheesta tehtiin yhteisöelokuva Duus -totuus Tuusniemen synnystä.
Avoin kohtaamispaikka Satelliitissa lapset ja aikuiset kohdataan kulttuurisensitiivisesti. Se tarkoittaa halua, kykyä ja herkkyyttä ymmärtää eri taustoista tulevaa ihmistä.
Moni palvelujen yhteiskehittämistä suunnitteleva ammattilainen pohtii päänsä puhki, miten mukaan saataisiin myös ne, jotka eivät yleensä osallistu aktiivisesti kehittämiseen.
Nuorten foorumi on Pesäpuu ry:ssä kehitetty nuorilta nuorille suunnattu vertaistuen ja vaikuttamisen malli 15–21-vuotiaille sijais- ja jälkihuollossa olev
Vantaan Koivukylässä kehitettiin lapsiperheiden avointa kohtaamispaikkaa yhdessä eri sektoreiden, perheiden ja vapaaehtoisten kanssa.
Osallistuvan budjetoinnin menetelmällä asuinalueen tai kylän asukkaat otetaan mukaan julkisten varojen käyttöön liittyvään suunnitteluun ja päätöksentekoon. Menetelmää voidaan hyödyntää mm.