Joukkoistaminen ja osallisuuden uudet muodot
Strategian tekeminen vaatii paljon aikaa ja resursseja ja saattaa venyä pitkäksi prosessiksi monessa järjestössä.
Malli, joka auttaa kehittämishankkeita suunnittelemaan ja toteuttamaan juurruttamisen toimenpiteitä hankkeen eri vaiheissa.
Toimintamallissa kuvataan prosessi, jonka eri vaiheissa mielenterveyskuntoutujien Klubitalojen jäsenet ja henkilökunta osallistuvat yhteistutkimukseen.
Yhteistutkimusverkosto kokosi yhteen kumppaneita, joita kiinnosti perinteisen tutkija-kohde -asetelman uudistaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että kokemustoimijat (mm.
Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen vapaaehtoistoiminnan kautta. Tiedon ja kriittisen ajattelun valmiuksien lisääminen, suojaavien tekijöiden vahvistuminen.
Mun juttu - meidän tulevaisuus -hankkeen (päättynyt 2017) tavoitteena oli edistää nuorten hyvinvointia, tukea heidän hakeutumistaan koulutukseen ja työelämään.
Yhdistystyöpajat ovat yhteiskehittämisen foorumi Sosteri-sotekuntayhtymän toiminta-alueella Savonlinnan seudulla.
"Pohjois-Savon järjestöstrategia - Järjestöjen Pohjois-Savo 2030" on yhdistysten ja järjestöjen näkemys järjestötoiminnan suunnasta.
"Ongelma -> Idea -> Kokeilu" - prosessi on nopea tapa viedä asioita tuotantoon.
Yhteiskehittämistä tehdään ryhmässä, johon osallistuu kehitettävän asian kannalta oleellisia toimijoita.