Elämäntapojen muutokset
Kohderyhmänä ovat haavoittuvassa asemassa olevat ikääntyneet. Kehitämme uusia ryhmäsisältöjä, viestintää ja asiakasohjausta.
Sydänterveyden digipolku tukee elintapamuutoksissa sepelvaltimotautia, eteisvärinää, sydämen vajaatoimintaa, verenpainetautia ja rasva-aineenvaihdunnan häiriötä sairastavia.
Hattulassa on perustettu matalan kynnyksen kohtaamispaikka, joka oli lähtenyt toivotulla tavalla käyntiin ja Ikä Iloiten- hanke tukee toiminnan käynnistymistä kokoamalla monialaisen verkoston kehit
Ikä Iloiten- selvästi eteenpäin hankkeessa tunnistetaan ja tunnustetaan alueen omaehtoisia kokoontumisia erityisesti ikääntyneiden (yli 65-v) miesten kohdalla.
Digipolulla tunnistetaan muistisairauden riskissä olevat ja ohjataan heidät elintapaohjaukseen. Asiakas saa vuoden ajalle tehtäviä, ohjausta ja riskin täyttyessä ammattilaisarvion.
Arjen aarteet on 10 viikon Finger-malliin perustuva ryhmäohjelma yli 65- vuotiaille muistisairauden riskissä oleville.
Paremman arjen askeleet -ryhmä on työikäisille suunnattu matalan kynnyksen toiminta, joka sisältää 9 + 2 tapaamista.
Hankkeen perustehtävänä on tunnistaa sote-palveluissa riskiryhmiin kuuluvia lapsia, nuoria ja ikääntyneitä, jotka hyötyisivät elintapaohjauksesta, liikunnan lisäämisestä ja yhteisöllisyyden tukemis
Ennakoivan hoidon toimintamalli on suunniteltu tunnistamaan automaattisesti henkilöt, joiden hoitotasapaino on huono ja jotka saattavat hyötyä terveydenhuollon palveluista.
Voi hyvin -ryhmässä saadaan tietoa aivoterveyden keskeisistä tekijöistä ja konkreettista tukea omien elintottumusten tarkasteluun ja mahdollisten muutosten tekemiseen.