Turvallisuus
Tehtävämäärien kasvulla työntekijät kokevat tekevänsä arvokasta työtä.
Lahden katusovittelun, Lahden kaupungin perusopetuspalveluiden koulusovittelun ja Hämeen sovittelutoimiston yhdyspintatyön monialainen yhteistyömalli.
Hankkeessa kehitetään Jyväskylään jalkautuvan nuorisotyön tiimi, joka puuttuu nuorten lisääntyneeseen häiriökäyttäytymiseen ja rikollisuuden kasvuun.
Kortteliapuun sisältyy tapaamisten lisäksi hälytysjärjestelmä. Yksityiseltä toimijalta saatiin turvalaitteet ja luotiin yhdessä hälytysrinki tuttujen ihmisten kesken.
Kokonaisuus kuvaa ikääntyneiden, omaishoitajien sekä MiePä-nuorten sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristön turvallisuusulottuvuuksia mittareiden ja indikaattoreiden kautta.
Pihlajatuvan kehitysvammaisten asukkaiden "käyttöohjeiden" ja lifecare kuvauslaatikon päivittäminen.
Pohjois-Savon hyvinvointialueen toimeksiantosuhteisten perhekotien turvallisuuden edistämiseksi on kehitetty toimintamalli.
Lähihoitajien perehdytyssuunnitelman runko Intro-perehdytysohjelmistoon.
Kulttuurista turvallisuutta luovan kotihoidon tavoitteena on edistää saamelaisen ikääntyneen pärjäämistä kotona omassa kulttuuriympäristössään siten, että kotona asuminen on mahdollista mahdo
Toimintamallin avulla vahvistetaan kotona asuvien ikääntyneiden turvallisuuden tunnetta edistämällä paikallista yhteistyötä ja tarjoamalla keinoja ennaltaehkäisevään turvallisuustyöhön.