Innovaatiot
Innovaatiot
Innovaatio- ja strategiaverkosto on Innokylän koordinoima kansallinen foorumi yhteiskehittävälle vuoropuhelulle.
Innokylä on saanut ESF+ Social Innovation+ -rahoituksen ja mandaatin toimia Suomen yhteiskunnallisten innovaatioiden osaamiskeskuksena.
Innokylän sisältöjä voi hyödyntää opetukseen, tutkimus- ja kehittämistyöhön sekä erilaisten koulutusten suunnitteluun.
Yhteiskuntamme on vahvassa muutoksessa. Väestö ikääntyy ja eläköityy, syntyvyys laskee, syrjäytyminen ja sosiaalinen eriarvoisuus lisääntyvät.
Miksi peräänkuulutamme myös radikaaleja innovaatioita? Koska ne ovat perustavanlaatuisia, jopa vallankumouksellisia muutoksia olemassa olevista tavoista tuottaa palveluja.
Suomessa on valmisteltu viime vuoden aikana sosiaalisten innovaatioiden osaamiskeskusta Euroopan unionin aloitteesta ja tuella.
Sosiaalisten innovaatioiden osaamiskeskuksen valmistelu- ja pilotointihankkeessa on kehitetty työkalu, jonka avulla voidaan validoida ja arvioida sosiaalisia innovaatioita.
Ihkaensimmäinen Sosiaalisten innovaatioiden päivä järjestettiin 7.11.2023 Helsingin kaupungintalolla.
Väkivallaton VAKE -toimintamalli voitti vuoden 2023 TerveSos-palkinnon.
Sosiaaliset innovaatiot ovat uudenlaisia ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin.