Ikääntyminen
Ikääntyminen
Kansalaisopiston jo olemassa oleviin kyläkäsityöryhmiin tuupataan kirjasto mukaan.
Kohderyhmänä oli vuonna 2023 65-vuotta täyttävät kainuulaiset. Pilotti toteutettiin Omasuu-lomakkeen avulla digitaalista Omasote-palvelualustaa hyödyntäen 1.1-31.10.2023.
Kyseessä on kotihoidon ja pelastuslaitoksen välinen tiivis yhteistyö, jossa pelastuslaitos-ensihoito huolehtii kotihoitoasiakkaiden yöaikaisten käyntien toteuttamisesta tarvittavilla alueilla, enna
Etelä-Savon tanssiopiston(ESTO) ohjaajat jalkautuvat hoivakoteihin pitämään työpajoja asiakkaille ja henkilöstölle.
Teknologian käytön laajentamisen mallin avulla laajennettiin samanaikaisesti useamman teknologiaratkaisun käyttöä yhden kunnan alueelta kaikkiin Satakunnan sote-organisaatioihin. Käyttöönotto
Soiten kuntouttaviin jaksohoitoyksiköihin nimetään kinestetiikkatsempparit, joiden tehtävänä on ylläpitää ja edistää kinestetiikan käyttöä arjen hoitotyössä. Toimintamallin tarkoituksena
Kurssilla on 5 kokoontumista, 1.5 h/kerta, kokoontumiset ovat viikottain tai joka toinen viikko.
Gerontologinen väkivaltatyössä yhdistyy gerontologinen osaaminen sekä väkivaltatyön menetelmät.
Muistipalvelupolku on palvelukokonaisuus, joka antaa tietoa ja ohjaa asiakasta ja ammattilaista.
Kooste ikääntyneille suunnatun toiminnan järjestämiseen liittyvistä tekijöistä pohjautuen Toimintakykyisenä ikääntyminen –projektin (2022-2023) aikana kerättyihin tietoihin ja tehtyihin havaintoihi