Koko väestö
Kela –yhteistyötoimintamalli. Asiakaspalvelua ajanvarauksella kerran viikossa. Monialainen yhteistyö.
Osallistuvan budjetoinnin menetelmällä asuinalueen tai kylän asukkaat otetaan mukaan julkisten varojen käyttöön liittyvään suunnitteluun ja päätöksentekoon. Menetelmää voidaan hyödyntää mm.
Asiakkaalla on käytössä omaseurantasovellus, jolla astman, verenpainetaudin tai tyypin 2 diabeteksen kontrolliseuranta oli mahdollista toteuttaa etänä.
Toivo-vertaistukisovellus on virtuaalinen palvelu, joka tarjoaa vertaistukea ja tietoa sairastuneille, vammautuneille ja heidän läheisilleen. Sovelluksen kehittäjänä toimii OLKA (HyTe ry, ent.
Osana PirSOTE-hanketta perustettiin Pirkanmaan suun terveydenhuollon yhteyshenkilöistä koostuva työryhmä.
Ohjausmallin avulla edistetään Pohjois-Pohjanmaalla asuvien ihmisten kanssa talous- ja raha-asioiden puheeksi ottamista sote-palveluissa.
Vuoroin vieraissa on Jämsän yhdistysten, järjestöjen ja seurojen verkostoitumistapaaminen, jossa on yhteisiä aiheita, tutustumista, keskustelua ja kokemustenvaihtoa kahvikupposen äärellä.
Yhteiskunnan eri sektoreilla toimivien toimijoiden yhteistyön kehittämisen alusta.
Hyvä Mieli! -hankkeessa kehitetty mielen hyvinvoinnin tukemisen tietopaketti Etelä-karjalan hyvinvointialueen (ent.
HuuMa-konsepti on ymmärrys siitä, kuinka oikeaa ja nuoren elämismaailman näkökulmasta merkityksellistä tietoa ymmärtämällä ja yhdessä toimimalla voidaan tehdä vai