Maahanmuuttajat
ItseNaiset-toiminta tukee Suomeen muuttaneita, erityisesti pitkään työelämän ulkopuolella olleita naisia, jotka ovat siirtymässä kotoa kohti opintoja tai työelämää.
Elävässä Portfoliossa osallistuja oppii erilaisten taidelähtöisten menetelmien avulla löytämään vahvuuksiaan ja kertomaan niistä.
Tehdään toiminta yhdessä näkyväksi!
Aistien tila on prosessi, jossa julkinen tila muokataan moniaistiseksi kokemukseksi tuomalla sinne materiaaleja, kuvia, ääniä, tuoksuja.
Guider Game -hankkeessamme kehitettiin mobiilipeli maahanmuuttajanuorille.
Korona-aika on tuonut uusia toimintatapoja ja etämenetelmiä kehittämistyöhön.
Toimintamallin avulla tuetaan kotoutumisajan ohittaneiden maahan muuttaneiden itsenäistä elämää Suomessa antamalla tietoja ja taitoja yhteiskunnassa toimimiseen yksilöohjauksessa ja internetpalvelu
Esteetön yhteisöllisyys tarkoittaa kaikkien yhteisön jäsenten osallisuuden mahdollistamista. Tärkeäksi tulee koordinaation rooli yhteisöllisyyden rakentamisessa.
MunDuuni tarjoaa toimintamallin, jonka avulla ryhmitellään yritystoiminnan vaiheet ja tehtäväryhmät.
Hankkeessa tuotetaan koulutuspolkujen malli ja perehdyttämisopas maahanmuuttajataustaisille naisille sekä heitä työllistäville toimijoille