Sosiaalipalvelut
Sosiaalipalvelut
Työkalun avulla kerätään SHL 7§:n mukaista tietoa sosiaalisesta hyvinvoinnista ja sosiaalisista ongelmista, asiakkaiden tarpeista ja niiden yhteiskunnallisista yhteyksistä, sekä sosiaalipalveluiden
Toimintamallin tavoitteena on vammaisen asiakkaan mahdollisuus vaikuttaa kaikkiin häntä koskeviin asioihin sosiaalityön prosessissa.
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusten käytännön kehittämistyö on parhaillaan käynnistymässä.
Kioskitoiminta tarjoaa työttömille ohjausta, neuvontaa ja tukea terveyden edistämiseen ja sairauksien ehkäisyyn ilman ajanvarausta.
StepApp-valmennus® on ryhmämuotoinen ammatillisesti ohjattu uusperhevalmennus, jossa perhe saa käyttöönsä koko perheelle suunnatun digitaalisen sovelluksen.
Palkkaa mut -hankkeessa (2017-18) edistettiin kehitysvammaisten ihmisten työllistymistä palkkatyöhön.
Muutostilanteessa oleville omaishoitajille, eli heille, joiden hoidettava on kuollut tai siirtynyt hoitokotiin, järjestetään yhteinen voimavarapäivä.
Pelitarinan avulla sosiaalityön asiakas kertoo ammattilaiselle elämäntarinansa pelaamisen kautta.
Kokemusasiantuntijoiden tehtävänkuvat on suunniteltu toimintaympäristöihin, joissa toteutetaan asunnottomuuden ehkäisyn ja vähentämisen työtä.
Mallissa välivuokrataan asuntoja kodittomille. Asukkaille tarjotaan yksilöllinen arjen tuki sekä mahdollisuus sosiaaliseen ja mielekkääseen tekemiseen.