Haku
Haku palautti 2058 tulosta
Hankkeella tuettiin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelua tukevia kehittämistoimenpiteitä kuten sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämistä ja yhtenäistämistä.
Hankkeessa kehitetään perustason sosiaali- ja terveyspalveluja Etelä-Pohjanmaan maakunnan alueella Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman tavoitteiden mukaisesti. Hankkeen myö
Etelä-Pohjanmaan IkäKoti - hanke on osa kansallista TulKoti -hanke kokonaisuutta.
Nuorten foorumi on Pesäpuu ry:ssä kehitetty nuorilta nuorille suunnattu vertaistuen ja vaikuttamisen malli 15–21-vuotiaille sijais- ja jälkihuollossa olev
Neuvontaa ja ohjausta lähisuhdeväkivaltaan liittyvissä kysymyksissä ammattilaisille. Mallia toteutetaan puhelimitse ja jalkautumalla palveluihin.
Itsenäisesti asuvien 16–18-vuotiaiden nuorten mielen hyvinvoinnin edistämisen ekosysteemi kokoaa yhteen nuoria tukevat toimijat ja mielen hyvinvointia edistävät ennalta ehkäisevät palvelut/tu
Hoidon ja palvelujen piirin pääsy on korona-pandemian vuoksi hidastunut.
Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2022 luotiin kokonaiskuva Kanta-Hämeen alueen tilanteesta koronan aiheuttaman hoito- ja palveluvajauksen suhteen sekä tehtiin suunnitelma toimenpiteistä vuos
Hankkeessa tehtiin selvitys ikääntyneiden asumisen nykytilasta, siihen liittyvistä haasteista ja kehityskohdista.
Markkinointikampanja, jossa kuullaan Kalajoella opiskelun hyvistä puolista ja mahdollisuuksista opiskelijoiden kertomana.