Haku
Haku palautti 2804 tulosta
Työntekijästä tulee kanssakulkija, kuuntelija ja mentori.
Yhtenäinen työkykyä ja työllistymistä tukeva monialainen toimintamalli, joka perustuu valtakunnalliseen Työkykyohjelmaan ja sen tavoitteisiin.
Valmennuskuukausi ohjaa tavoitteelliseen työskentelyyn työpaikan löytymiseksi. Ryhmävalmennus tukee muutoksessa ja työkokeilu antaa kontaktin työelämään.
Kulttuurin kutsuvieras on Turun kaupungin ja Varhan moniammatillisesti kehittämä palvelu neuvolan perheohjauksen asiakasperheille.
Vapaaehtoistyö sisältää yksilöllisesti räätälöityjä vapaaehtoisuuteen perustuvia, ennalta sovittuja työtehtäviä. Työtehtäviin kuuluu muun muassa ulko- tai kotitaloustöitä.
OPAS, joka sisältää muutoksen läpiviennin prosessikuvauksen ja työkaluja yhteiskunnallisen markkinoinnin kahdeksan kriittisen menestystekijän varmistamiseksi kehittämisprosessin eri vaiheissa.
Yhtenäisten arviointikohteiden sopiminen työympäristössä tapahtuvan työ- ja toimintakyvyn mittaamiseen Pohjois-Karjalassa eri organisaatioiden monialaisena yhteistyönä.
Toimintamallissa edistetään hoidon jatkuvuutta jakamalla väestö omatiimeille ja nimeämällä pitkäaikaissairaalle, monisairaalle ja paljon palveluita tarvitsevalle asiakkaalle oma-ammattilainen (omal
Lapsen sosiaalityöntekijä sekä erityisopettajasta ja psykologista muodostettu koordinoiva Sisukas- tiimi kartoittaa sijoitetun lapsen tilanteen, järjestää tuen sekä konsultoi verkost
Kokemustoiminta- ja kehittäjäasiakastoimintamalli sisältää säännöt ja käytännöt sille, miten kokemustoimijoita ja kehittäjäasiakkaita hyödynnetään hyvinvointialueen toiminnassa.