Haku
Haku palautti 2804 tulosta
Ikääntyneiden perhehoidolla tarkoitetaan ikääntyneen hoivan ja huolenpidon järjestämistä perhehoitajan tai hoidettavan kodissa, minkä toteuttaa tehtävään soveltuva ja ennakkovalmennuksen käynyt per
Palvelukeskus Hanska on yli 18-vuotiaiden asunnottomien, päihteilevien ja palveluiden ulkopuolella olevien henkilöiden kohtaamispaikka, jossa heidän sosiaalista kuntoutumistaan tuetaan
Hankkeella tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelua tukevia kehittämistoimenpiteitä kuten sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämistä ja yhtenäistämistä.
Tutkimus keskittyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kehittämän AVAIN-mittarin validointiin ja käytettävyyden arviointiin aikuissosiaalityössä.
Palveluprosessin ja -ohjausten mallintamisella edistetään Omaolon oirearvioiden yhtenäistä käyttöönottoa Pohjois-Pohjanmaalla.
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen perusterveydenhuollon asiakkaille, joilla on tukkoisen nenän oireita.
Fysioterapiapalveluun ohjautumista ja palvelun perusteita (ml.
Toimintamalli tukee perehdytyksestä vastaavia lähijohtajia toteuttamaan perehdytyksen mahdollisimman työntekijälähtöisesti.
Opinnollistamisessa osaamisen kehittäminen tapahtuu muualla kuin perinteisessä oppilaitoksessa.
Luovien menetelmien avulla harjoitellaan epäonnistumista ja käsitellään virheiden tekemisen pelkoa.