Haku
Haku palautti 2804 tulosta
Yhdistyksissä toteutettavassa kuntouttavassa työtoiminnassa työskennellään oikeassa työympäristössä.
Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2022 luotiin kokonaiskuva Kanta-Hämeen alueen tilanteesta koronan aiheuttaman palveluvajauksen suhteen sekä suunnitelma toimenpiteistä vuosille 2023–2025.
Sosiaalisten innovaatioiden päivä on tarkoitettu innovaatioiden käyttöönottajille, kehittäjille ja rahoittajille.
Kokeiluissa pilotoitiin ikääntyneiden ryhmämuotoista päivätoimintaa.
Pilotin tarkoitus on selvittää toimintamallin vaikutusta omaishoitajan jaksamiseen sekä omaishoidon keskuksessa työskentelevien palveluohjaajien työhyvinvointiin
Työkyky käyttöön -hanke on osa STM:n rahoittamaa Työkykyohjelmaa, jossa kunnat ja kuntayhtymät toteuttavat kehittämishankkeita.
Työpaketti sisältää Terapiat etulinjaan -digipalveluiden toiminnallisuuksien ja rajapintaistuksien jatkokehittämistä, palveluiden kokoamista yhtenäisille alustaratkaisuille, hyvinvointialueiden tuk
Hankkeen tuella toteutettiin ikääntyneille suunnattu hyvinvointikysely, jonka kysymykset pohjautuivat ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelmaan.
Lapsen ja nuoren kehityksellisen ja psykososiaalisen haasteiden tunnistaminen, palvelutarpeen arviointi ja oikea-aikainen kuntoutuksen ohjaus, suunnittelu sekä toteutus yhdessä lapsen/nuoren lähive
Paljon tukea tarvitsevien työikäisten palveluohjauksen alueellinen toimintamalli kehitetään yhdessä asiakkaiden, monialaisten ammattilaisten ja järjestöjen kesken.