Kohtaamattomuus
Yhteiskunnan rakenteet vaikuttavat siihen, miten erillään vammaiset ja vammattomat ihmiset elävät. Palvelut, asumisratkaisut ja institutionaaliset käytännöt voivat tuottaa tahatonta ulossulkemista, jossa hyvää tarkoittava hoivan ja auttamisen kulttuuri ylläpitääkin epätasaisia valtasuhteita ja kaventaa yksilön toimijuutta. Tämän vuoksi päätösvallan ja toimijuuden vahvistuminen on keskeistä. Syrjimättömyyden edistäminen edellyttää ableismin eli vammattomuutta normina pitävän ajattelutavan tunnistamista ja purkamista. Tätä edistää muutos ajattelutavassamme kuka nähdään vapaaehtoisena, kenellä on annettavaa ja kuka kutsutaan mukaan.
Toimintamallin mukaisessa toiminnassa:
XX% ei ollut koskaan tutustunut vammaisuuden perusteella itsestään erilaiseen ihmiseen.
Yksinäisyys
Yksinäisyys on Suomessa yleinen ilmiö, joka koskettaa sekä vammaisia että vammattomia ihmisiä. Vammaisten kokema yksinäisyys on laajasti tunnistettu, mutta vähän tutkittu ilmiö. Suomen Punaisen Ristin Yksinäisyysbarometrin (2026) mukaan ainakin joskus yksinäisyyttä kokevien osuus on kasvanut 59 %:sta 65 %:iin vuodessa (SPR Yksinäisyysbarometri 2026). Yksinäisyyden taustalla olevat syyt – ulkopuolisuuden tunne, yksin asuminen, parisuhteen puuttuminen, taloudelliset haasteet, sosiaalisten tilanteiden jännittäminen ja elämäntilanteiden muutokset – koskettavat usein juuri kehitysvammaisia ja muita väliinputoajaryhmiä, joiden arkeen ja mahdollisuuksiin palvelurakenteet vaikuttavat. Kuten missä ja kenen kanssa asuu ja miten vapaa-aikaa viettää ja saako siihen tarvitsemaansa tukea. Yhdenvertaisen kaveritoiminnan lähtökohtana oli valjastaa jokaisen kaveritaidot käyttöön.
XX% kehitysvammaisista tai tukea ymmärtämisessä ja oppimisessa tarvitsevista toimijoita oli kokenut yksinäisyyttä ennen toiminnan aloittamista
Yhdenvertaiset sosiaaliset roolit - mikä vastakohta?
Tukihenkilötoiminta on Suomessa olennainen osa auttamisen kulttuuria ja juuri vammaiset ihmiset ovat olleet perinteisesti tukihenkilötoiminnan kohderyhmää. Tukihenkilöillä ja avustajilla on toki tärkeä rooli yksilön tukemissa ja osallistumisen mahdollistamisessa, mutta tasavertaisuuden näkökulmasta on olennaista, tapahtuuko kohtaaminen palkattuna tehtävänä vai omaehtoisena yhdessäolona. Yhdenvertaisessa kaveritoiminnassa pyrkimys oli irrottautua tukija-asetelmasta ja edesauttaa ihmissuhteiden syntymistä, jotka perustuvat tasavertaisuuteen, ei tukeen tai auttamiseen.
Inklusiivisempi vapaaehtoistoiminta - mikä vastakohta? ( lähtökohtana meillä on ollut olla näkyvä esimerkki, viestiä..)
Vapaaehtoistoiminta tarjoaa mahdollisuuksia vähentää eriytymistä ja lisätä yhteisymmärrystä. Suomessa noin 40 % väestöstä osallistuu vapaaehtoistyöhön ja moni olisi valmis tulemaan mukaan, jos heitä kutsuttaisiin mukaan ja kynnys osallistua olisi matalampi. (lähde tähän, eli spr)
Vammaiset ja vammattomat elävät edelleen omissa “kuplissaan” ja siksi diagnoosiin pohjautuvan vertaistoiminnan rinnalle tarvitaan vahvemmin toimintaa, joka tuo inklusiivisesti ihmisiä yhteen. Yhteinen tekeminen, tutustuminen ja yhdessä vietetty aika ja syntynyt ihmissuhde edistävät erilaisten arkikokemusten ymmärtämistä.
Vapaaehtoistoiminta on lähtökohtaisesti kaikille avointa. Viimeisen vuosikymmenen aikana vapaaehtoiskentällä on alettu käyttämään yhä useammin käsitteitä kuten tuettu, saavutettava, kohtaava ja inklusiivinen vapaaehtoistoiminta. Näiden käsitteiden yleistyminen kertoo osaltaan siitä, ettei saavutettavuus ole vielä kaikkialla itsestään selvä toimintaperiaate. Samalla on tärkeää huolehtia , ettei saavutettavuuteen keskittyvä vapaaehtoistoiminta eriydy vain niin sanottujen erityisryhmien keskinäiseksi toiminnaksi, vaan että toiminta rakentuu aidosti avoimeksi ja yhteiseksi erilaisista taustoista tuleville ihmisille. Toimintamallissamme on viestitty paljon mahdollisuudesta olla osallisena yhteisestä hyvästä, mitä se toimijoilleen tuo ja kuinka sitä voidaan mahdollistaa.
Toimintamallin mukaisessa toiminnassa:
XX ei ollut koskaan aikaisemmin toiminut vapaaehtoisena.
TÄMÄ taas on pakollinen kohta, en ymmärrä. 1-2 lausetta.