Liikuntaneuvonnan yhteisresurssimalli, Muutosvoima-hanke, osatavoite 1

Liikuntaneuvonnan yhteisresurssimalli, Muutosvoima-hanke, osatavoite 1

Tavoitteena on, että julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen pitkäaikaisen suurkäytön riskissä olevilla työikäisillä ja ikäihmisillä on saatavilla yhdenmukaista ja yhteistyöhön perustuvaa elintapaohjausta asuinpaikasta riippumatta.

Toimintaympäristö

Pohjois-Pohjanmaalla on Suomen raskaimpiin kuuluva sairaus- ja työkyvyttömyystaakka. Pohteella on muuta maata selvästi enemmän pitkäaikaisesti paljon palveluja käyttäviä asukkaita, ja alue on nopeimmin ikääntyvien hyvinvointialueiden joukossa. Elintapaohjaus on vaikuttava menetelmä pitkäaikaisten palvelujen suurkäytön ehkäisyssä, mutta sen käyttö alueella ei ole systemaattista, yhdenmukaista eikä yhdenvertaista.

Liitteet
Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Osatavoitteessa kehitetään liikuntaneuvonnan yhteisresurssimalli liikuntaneuvontaa tarjoamattomien kuntien kanssa. Pitkän tähtäimen tavoitteena on, että asuinkunnasta riippumatta asukkaalla on yhdenvertainen mahdollisuus saada kunnan liikuntaneuvontaa hankeaikana ja hankkeen jälkeen.

Lisäksi hankkeen aikana mahdollistetaan liikuntaneuvontatyötä tekevien ammattilaisten välinen vertaistuki HOT-menetelmän käytössä (hyväksymis- ja omistautumisterapia) sekä tarkastellaan mahdollisuuksia ryhmämuotoisen liikuntaneuvonnan yhteiskehittämiseen.

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Tarpeet asiakkaan näkökulmasta: mahdollisuus saada räätälöityjä, helposti saavutettavia ja matalan kynnyksen elintapaohjauspalveluja

Tarpeet ammattilaisten näkökulmasta: kehittämistyö tehdään aidossa vuoropuhelussa PoPLin, kuntien, järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa niin, että sen tuloksena syntyy kaikille hyödyllisiä tuotoksia ja vaikutuksia

Tarpeet hyvinvointialueen näkökulmasta: elintapaohjaus on vaikuttava menetelmä pitkäaikaisten palvelujen suurkäytön ehkäisyssä

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Liikuntaneuvonnan verkostokartan kokoaminen kunnittain: erilaisten toimijoiden osaaminen ja koetut tarpeet

Kuntien yhteyshenkilöt: koetut tarpeet liikuntaneuvonnan vakiinnuttamiseksi osaksi kunnassa järjestettävää palvelua

Liikuntaneuvontaa toteuttavat ammattilaiset: koetut tarpeet ja niihin vastaaminen yhteiskehittämisellä