Kanssalaisten kohtaamispaikka

Toimintamalli tuo näkyväksi Mikkelissä toimivat kohtaamispaikat ja niiden merkityksen osallisuuden vahvistajina. Se pohjautuu hankkeen havaintoihin ja yhteistyöhön, esitellen esimerkkejä erityisesti neljännen sektorin itseorganisoidusta toiminnasta.

Toimintaympäristö

Mallin keskeisenä tavoitteena on korostaa avointen ja matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen merkitystä osallisuuden, yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin vahvistajina. Malli on kehitetty osana Yhdessä osallistuen ‑hanketta Mikkelissä ja sen taustalla on asukkaiden ja eri toimijoiden nostama tarve tuoda näkyville, millaisia helposti saavutettavia ja avoimia kohtaamispaikkoja Mikkelistä löytyy. 

Kehittämistyössä on hyödynnetty Living Lab ‑toimintaa, jossa ratkaisuja muotoillaan yhdessä asukkaiden ja kolmannen sekä neljännen sektorin toimijoiden kanssa. Malli tuo näkyväksi, miten järjestöjen, yhdistysten ja asukkaiden omaehtoinen toiminta täydentävät julkisia palveluita ja rakentavat monimuotoista yhteisöelämää. Näin kohtaamispaikkatoiminta vastaa paikallisiin tarpeisiin ja luo perustaa jatkuvalle kehittämiselle.

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Kehittämistyön alkuvaiheessa kartoituksessa nousi esiin, että Mikkelissä toimii jo runsaasti erilaisia kohtaamispaikkoja. Tarvetta täysin uusille paikoille ei tunnistettu, vaan keskeiseksi haasteeksi nähtiin olemassa olevien kohtaamispaikkojen näkyväksi tekeminen ja niiden merkityksen vahvistaminen. Hankkeen aikana on pilotoitu esimerkiksi polkupyöräpajaa yhteistyössä Mikalon kanssa sekä Opastamoa, joka on juurtunut osaksi kirjaston palveluita.

Strategisesti kehittämisen suunta on kohdennettu tukemaan ja vahvistamaan jo olemassa olevaa kenttää. Malli linkittyy laajemmin osallisuuden, yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä kansalaistoiminnan vahvistamiseen. Näin kohtaamispaikkatoiminta täydentää julkisia palveluita ja tukee asukkaiden omaehtoista toimintaa, luoden perustaa kestävälle yhteisöelämälle Mikkelissä.

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys

Mallin kohderyhmänä ovat Mikkelin alueen asukkaat, joille avoimet ja matalan kynnyksen tilat tarjoavat mahdollisuuden osallistua, kohdata muita ja löytää oma yhteisö. Erityistä huomiota kiinnitetään niihin ryhmiin, joilla on riski jäädä osallisuuden ulkopuolelle.

Asiakasymmärrystä on kerrytetty laajasti hankkeen aikana kuulemalla asukkaita ja eri sektoreiden toimijoita. Kartoitusvaiheessa nousi esiin tarve tuoda näkyväksi jo olemassa olevia kohtaamispaikkoja ja vahvistaa niiden merkitystä. Lisäksi asukkaiden kokemuksia ja toiveita on kerätty työpajoissa, keskusteluissa ja pilottitoiminnoissa, kuten polkupyöräpajassa ja Opastamon toiminnassa.

Asukkaat ja toimijat on osallistuneet kehittämiseen Living Lab ‑toiminnan kautta, jossa he ovat voineet tuoda esiin omia ideoitaan ja tarpeitaan. Näin mallin sisältö ja suunta ovat rakentuneet aidosti kohderyhmän tarpeista käsin.

Ratkaisun perusidea

Toimintamalli tuo näkyväksi Mikkelissä toimivia kaikille avoimia, matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja. Se toimii interaktiivisena karttana ThingLink-alustalla, jossa käyttäjä voi liikkua ikonien kautta ja tutustua paikkoihin sekä niiden merkitykseen. Malli havainnollistaa, miten yhteisöllisyyttä ja osallisuutta rakennetaan, sekä järjestöjen ja yhdistysten ylläpitämän toiminnan että asukkaiden omaehtoisen tekemisen kautta sekä niiden merkityksen asukkaiden hyvinvointiin. 

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot

Toimintamalli on suunniteltu niin, että sen käyttöönotto ja hyödyntäminen on helppoa. Se tukee ammattilaisten ohjaustyötä, toimii asukkaiden arjessa sekä korostaa eri toimijoiden merkitystä hyvinvoinnin ja osallisuuden rakentumisessa. 

Juurtumisen kannalta keskeistä on, että asukkaita ohjaavat tahot ottavat mallin käyttöön ja ohjaavat sen avulla ihmisiä kiinnittymään yhteisen tekemisen ja kohtaamisen äärelle. Samalla päättäjien tietoisuuteen tuodaan esiin, kuinka tärkeä rooli toimijoilla on asukkaiden hyvinvoinnissa, ja asukkaille tarjotaan väline oman yhteisön löytämiseen.

Vinkit toimintamallin soveltajille

Toimintamallin soveltaminen ei vaadi suuria resursseja, vaan sen käyttöönotto on helppoa. Malli soveltuu hyvin eri kohderyhmille ja erilaisiin toimintaympäristöihin, sillä se tukee sekä ammattilaisten ohjaustyötä että asukkaiden omaehtoista arkea ja korostaa kohtaamispaikkojen merkitystä. 

Arvioinnin tulokset tiivistettynä

Kohtaamispaikat on koottu yhteiselle alustalle, jossa näkyvät rinnakkain julkisen ja neljännen sektorin toimijat. Malli ei ole palvelukartta, vaan kuvaus Mikkelin erilaisista kohtaamispaikoista, mikä on parantanut tiedon saavutettavuutta ja lisännyt näkyvyyttä sekä yhteistyötä.