Ikääntyneiden suun terveydenhuollon kehittäminen, Keski-Pohjanmaan hva Soite, (RRP PIL 4, INV 1.)

Ikääntyneiden suun terveydenhuollon kehittäminen, Keski-Pohjanmaan hva Soite, (RRP PIL 4, INV 1.)

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella Soitessa on ikääntyneille järjestettyä suun terveydenhuollon omahoito ohjausta. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön osaamisen kehittämistä on vahvistettu osastotunneilla ja koulutuspäivänä.

Toimintaympäristö

Suomessa ikääntyneille halutaan varmistaa hyvä hoito ja huolenpito. Väestön ikääntyessä palveluntarve kasvaa ja on tärkeää, että yhteiskunnassamme rahat käytetään tehokkaasti, millä voidaan vakauttaa hyvinvointialueiden toiminta ja talous tasapainoon.  Valtakunnallisesti ikääntyvien määrä tulee lisääntymään ja heille on jo varhaisessa vaiheessa tärkeää saada suun ja hampaiston omahoidon merkitystä korostettua ja ohjattua aktiivisemmaksi. Hyvillä ennaltaehkäisevillä toimilla saadaan suun ja hampaiston suun terveydenhuollon kuormitusta laskettua ja ikääntyneen kokonaishoidon tarve pidettyä pienempänä, mikä näkyy ikääntyneen omassa taloudenhallinnassakin positiivisena asiana. Hyvällä hampaiden omahoidolla on kokonaisvaltaisia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen, mikä vähentää laajasti sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tarvetta. Toimintaympäristö on koostunut yhteistyössä hyvinvointialueella erilaisten järjestöjen, sekä terveydenhuollon henkilöstön keskuudessa. Tavoitteena on ollut tukea kotona asuvia ikääntyneitä, sekä jo palveluasumisen piirissä olevia ikääntyneitä ennaltaehkäisevästi hyvään suun terveydentilaan, millä on vaikutusta fyysiseen ja myös psyykkiseen hyvinvointiin.  Terve suu antaa paremmat valmiudet myös psyykkiseen hyvinvointiin, mikä voi näkyä esimerkiksi ikääntyneen aktiivisena osallistumisena erilaisiin vuorovaikutusta vaativiin tilanteisiin. 

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Valtakunnallisesti Suomen väestö ikääntyy ja ikääntyneiden määrä kasvaa.  Ikääntymisestä on tullut eräänlainen trendi, minkä tavoitteena on elää pitkään ja mahdollisimman terveellisesti. Ikääntyvien omien hampaiden määrä suussa on lisääntynyt, enää ei ole itsestään selvyys, että ikääntyneillä on hammasproteesit suussa. Tällä kehittämishankkeella halutaan lisätä ikääntyneiden suun ja hampaiden omahoidon valmiuksia ikääntymisen varhaisessa vaiheessa, sekä jatkaa ikääntyneen hyvää suun omahoitoa hänen siirtyessä esimerkiksi palveluasumisen piiriin. Palveluasumisessa suun hoidossa usein tarvitaan henkilökunnan apua motoristen taitojen heikentyessä. 

Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Kehitystyön lähtökohtana ovat ikääntyneet, kehittämistyön tavoitteena on lisätä tietoa suun terveysvaikutuksista ihmisen kokonaisterveyteen, sekä jakaa tietoa erilaisista suun hoitoon käytettävistä välineistä. Kohderyhmä on laaja, ikääntyneet kotona asuvat hyvinvointialueen asukkaat, kotihoidon piirissä olevat asiakkaat, sekä sosiaali- ja terveydenhuollon hoitohenkilöstö. Valtakunnallisesti ikääntyneiden määrä lisääntyy ja ikääntyneillä tulee olemaan tulevaisuudessa omia hampaita enemmän kuin aikaisemmin. Suun terveys vaikuttaa myös ihmisten kokonaishyvinvointiin ja vanhuus iällä suun ja hampaiden kunnolla on myös merkitystä ravitsemustasapainoon. 

Kehittäjäjoukon kokoaminen ja yhteiskehittäminen

Kehittäjäjoukko koostuu suun terveydenhuollon moniammatillisesta ammattiryhmästä. Hanketta ohjaa suun terveydenhuollon esihenkilöt, hanketyöstä vastaa kaksi hankkeeseen irrotettua hammashoitajaa. Lisäksi kehittämistyöhön on myös sitoutettu palvelutalojen henkilöstöä ja heidän esihenkilöstöä. 

Tavoiteltu muutos

Tavoitteena on lisätä suun ja hampaiden omahoidon osaamista ikääntyneille. Lisäksi halutaan vahvistaa palvelutalojen hoitohenkilöstölle osaamista tiedon ja opastuksen pohjalta ikääntyneiden suun hoidossa. Tavoitteena on, että ikääntyneiden suu on puhdas ja infektiovapaa, mikä lisää ikääntyneiden kokonaishyvinvointia.

Muutoksen mittaaminen
  • Suun terveydenhuollon käyntimäärät ja yli 65- vuotiaiden potilaiden määrä ja osuus kaikista hoidossa olleista potilaista.
  • Suunhoidon tarpeen arviointien toteutuminen
  • ammattilaisten osaamisen kehittäminen palveluasumisen yksiköissä.
  • ikäihmisten suun terveyden omahoidon luennoille osallistuneiden määrä.
  • Suun terveydenhuollon hoitojonon pituus
  • Suun terveydenhuollon asiakaspalaute ja ammattilaisten palaute.

 

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys

Kehittämisryhmä koostuu ikääntyneistä, jotka ovat vanhempia kuin 65 vuotta. Kehittämistyötä on tehty monelle eri ikääntyneiden alueelle, mukana ovat olleet kotona asuvat itsenäisesti pärjäävät ikääntyneet. Kotona asuvat, omatoimisesti arkea elävät ikääntyneet kontaktoitiin yhteistyössä erilaisten järjestöjen kautta, sekä hyvinvointialueen eri yksiköt. Muutamina esimerkkeinä paikalliset eläkeläisryhmät, Nivelpiiri, Kokkolan seudun omaishoitajat, Ikääntyneiden kuntouttava päivätoiminta ryhmät, sekä yhteisöllinen asuminen. Järjestöjen kanssa sovittiin yhteinen päivä, missä on hanketyöntekijät käyneet pitämässä ikääntyneille suun ja hampaiden hoidon luennon. Luennolla on myös ollut mukana esittelypöydässä erilaisia suun ja hampaiden hoitoon tarkoitettua välineistöä ja muita suun hoidon tuotteita. Luennot on tehty asiakkaan näkökulmaan sopiviksi, luennon tukena on powerpoint ohjelma, missä on hyödynnetty myös kuvamateriaalia, mikä on tarkoitettu helpottamaan luennon sisältöä. Ikääntyneiden luennon lopuksi on varattu myös aikaa, missä hanketyöntekijät vastaavat ikääntyneiden kysymyksiin ja opastavat ehkä esille tulevissa henkilökohtaisissa kysymyksissä.

Palvelutaloissa asuville ikääntyneet on huomioitu viemällä osastotuntien välityksellä hoitohenkilöstölle suun hoidon osaamista. Hanketyöntekijät ovat ottaneet sähköpostilla yhteyttä Soiten hyvinvointialueen palvelutalojen esihenkilöihin ja sopineet osastotunnin, missä on powerpoint esityksen vahvistettu hoitohenkilöstön osaamista suun ja hampaiden hoidossa. Osastotunnit ovat saaneet positiivista palautetta ja suun hoidon osaaminen hoitotyössä on koettu haastavaksi. Haastavat tilanteet ovat johtuneet muun muassa siitä, että palvelutalojen hoitohenkilöstöllä ei ole tietoa ja taitoa esimerkiksi erilaisista hammasproteettisista ratkaisuista ja niiden kotihoidosta. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi implanttikantoiset sillat, puuttuvia hampaita korvaavat siltakeraamiset ratkaisut. Myös hammasproteesien hoito on ollut monelle epäselvää. Osastotunnin päätteeksi palvelutaloihin on jätetty osastotunnilla käytetty powerpoint materiaali, mitä henkilöstö voi kerrata ja lukea muistin virkistämiseksi. Palvelutalojen kehittämispäiviin on myös suun terveydenhuollon hanketyöntekijöitä pyydetty mukaan pitämään hoitohenkilöstölle luentoa ikääntyneen suun hoidosta. 

Ikääntyneiltä, jotka pystyivät antamaan palautetta, on luennon päätteeksi kerätty asiakaspalautteita. Pääsääntöisesti ne ovat olleet positiivisia ja sisällöllisesti ikääntyneet ovat kokenee, että ovat saaneet uutta tärkeää tietoa mitä eivät olleen entuudestaan tienneet. 

Muiden kehittämien ratkaisujen hyödyntäminen

Tietoa on jaettu ikääntyneille paikan päällä pidettävin luentotilaisuuksin osa luennoista on myös striimattu. Terveydenhuollon henkilöstölle on pidetty osastotunteja, missä he ovat olleet fyysisesti paikalla, hyvinvointialueen sisällä on myös pidetty etäyhteydellä osastotunteja, Teams. 

Soiten henkilöstölle on tehty tietopaketti ja testaus ikääntyneen suun terveydestä. Materiaali on valmistettu Howspace- digitaaliselle alustalle.

Idean konkretisointi ja visualisointi

Palvelutalojen ja suun terveydenhuollon välille on otettu myös käyttöön potilastietojärjestelmään kytketty Lifecare kamera, joka toimii kännykkä sovelluksen kautta. Tämä nopeuttaa suun hoidon konsultaatioita ja potilaan mahdollista tarvetta päästä vastaanottokäynnille suussa havaitun ongelman pohjalta. Hoito-ohjeet myös suun hoitoon voidaan antaa ilman vastaanottokäyntiä konsultaatiokuvan perusteella. 

Idean testaus asiakkaalla

Palautetta on jota on saatu, sekä ikääntyneiltä että hoitohenkilöstöltä, se on ollut positiivista. Suun terveys ja suun hoitaminen koetaan positiivisena ja tärkeänä asiana. Tietotaito henkilöstön keskuudessa on koettu puutteelliseksi. Esille on noussut ettei sosiaali- ja terveydenhuoltoalan koulutuksissa suun terveyteen kohdentuvia luentoja tai opintokokonaisuuksia on varsin suppeasti.

 

Kokeilun tavoitteet

Kokeilun tavoitteena on saada palvelutalojen henkilöstön osaaminen suun hoidon osalta luontaiseksi hoitotoiminnaksi osana päivittäistä ikääntyneen hoitoa. Tämän myötä tavoitteena on myös, että ikääntyneiden suun hoito paranisi ja vältyttäisiin infektioilta ja saavutettaisiin parempi suun terveys, millä vaikutusta ravitsemukseen, sekä positiiviseen sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Kokeilussa opittua

Yhteyshenkilöiden kontaktoiminen voi olla vaikeaa johtuen ettei sähköpostiviesteihin vastata ja toiminnallisen yhteistyön suunnittelu ei etene odotetulla tavalla. Lisäksi toiminnallisen suunnittelun edetessä ja voi työjärjestyksiin ja resurssointiin tulla äkillisiä poistumia ja toiminta ei onnistu tavoitellusti suun terveydenhuollon henkilöstön tai palvelutalon henkilöstön osalta. 

Ratkaisun perusidea

Toimintamallissa on kyse ohjata ja opastaa ikääntyneitä parempaan suun ja hampaiden kotihoitoon. Lisäksi jatkumona ikääntymiselle ja mahdollisena palvelutalon asukkaana halutaan turvata ja jatkaa hoitohenkilöstön toimesta hyvää suun ja hampaiden hoitoa. Osaava palvelutalojen hoitohenkilöstö ottaa suun hoidon myös osaksi päivittäisiä hoitorutiineja.

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot

Toimintamallin jalkauttamisessa on käytössä useita erilaisia tapoja riippuen kohderyhmästä. Hoitohenkilöstölle on pidetty suun hoidontarpeen arvioita hammashoitajan tekemänä palvelutaloissa, missä mukana on ollut palvelutalon henkilöstöä. Heille on näytetty ja opastettu ikääntyneen yksilöllistä suun hoitoa heille yksilöllisesti suunnatuin välinein. Resurssoinnissa on käytetty olemassa olevia suun terveydenhuollon resursseja, sekä palvelutalojen omaa henkilöstöä. Tähän ei ole tarvinnut palkata lisäresurssia. Toimintamallin jalkauttamisessa on ollut hyvin tärkeää suunnitelmallisuus ja yhteistyö palvelutalon henkilöstön kanssa, jotta yksilölliset hoidontarpeen arviot on saatu toteutettua aikataulussa huomioiden palvelutalon henkilöstön arkirutiinit ja työvuorojen sisällöllinen toteutus. Hammashoitajan toteuttamat hoidontarpeen arviot ovat maksuttomia, joten tämä ei aiheuta ikääntyneille palvelutalon asukkaille taloudellisesti lisäkuluja. 

Palvelutalojen, sekä kotihoidon henkilöstölle on myös tehty Howspace alustalle oppimisen tueksi opintomateriaali ikääntyneen suun hoidosta, missä hoitohenkilöstöllä on mahdollisuus suorittaa materiaalin pohjalta osaamisen tasoa mittaava tentti. Tämän digitaalisen koulutusalustan käyttö soveltuu henkilöstölle ja toimintayksiköille hyvin, koska se on käytettävissä ajasta tai paikasta riippumatta. Howspace alustaa ja materiaalia voi lukea ja käyttää myös kännykästä. 

Vinkit toimintamallin soveltajille

Johdon tulee olla sitoutunut kehittämistyöhön ja olla aktiivisesti mukana ohjausryhmän kokouksissa. Kokouksia ei kannata järjestää liian usein, mutta säännöllisyys on tärkeää yhteistyön luomiseksi kehittäjä tiimin kanssa. Aikataulutus ja hyvä kontaktointi eri järjestöjen kanssa on tärkeää, jotta tavoitetaan ikääntyneitä henkilöitä eritilaisuuksiin, missä heille voidaan kohdentaa ohjausta ja tietoa. Palvelutalojen esihenkilöille on tärkeää laittaa sähköpostilla ehdotusta osastotuntien toteuttamiseen liittyen - mikäli sähköpostiviestiin ei ensimmäisellä kerralla reagoida, voidaan laittaa hienovarainen muistutusviesti, koska työelämän kiireet voivat viivästyttää esihenkilöitä vastaamasta ja sopimasta osastotunteja. Tärkeää on myös pitää kehittämistyöhön sitoutuneen henkilön kalenteria sopivan väljänä, jotta siihen voidaan lyhyelläkin aikavälillä tehdä viimehetken varauksia. Kehittämistyössä havaittiin, että usein toivotaan yhteydenottoja lyhyellä aikavälillä esimerkiksi pitämään osastotunteja sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköihin. 

Arvioinnin tulokset tiivistettynä
  • Suun terveydenhuollon hoitojonojen ruuhkaa aloitettiin purkamaan vuokratyövoimalla 9/2022–12/2022, jolloin hoidettiin 933 potilasta. Työ jatkui suun terveydenhuollon oman henkilökunnan lisätyönä 04-12/2023, jolloin 1482 potilasta hoidettiin. Yhteensä hoitojonosta purettiin 2415 potilasta. Tämän jälkeen suun terveydenhuolto on pysynyt hoitotakuussa.
  • Suun terveyden omahoidon luentoja ikääntyneille järjestettiin  49 kpl.,  joissa läsnä oli 553 ikääntyvää.
  • Omahoidon tueksi valmistettiin Suun terveys ja ikääntyminen -opaslehti, jota jaettu 1000 kpl koteihin. Opasta voi tilata jatkossakin.
  • Erilaisiin ikääntyviä tavoittaviin tapahtumiin osallistuttiin. 4 tapahtumaa, joissa kohtaamisia ja omahoidon opastusta  248 ikääntyvälle.
  • Soiten palveluasumisen henkilöstölle osaamisen kehittäminen ikääntyneen suun terveydestä. 12 yksikköä tavoitettu ja luennoilla läsnä 225 hoitajaa.
  • Yhteisöllinen asuminen hoitohenkilöstö, kotihoito, osaamisen kehittäminen ikääntyneen suun terveydestä. Luennoilla läsnä 59 hoitajaa.
  • Ikääntyvien hoitoon osallistuville valmistettiin tietopaketti ja osaamisen testi ikääntyvän suun terveydestä. Kurssin suorittaneita 100 hlö.
  • Suunhoidon tarpeen arvio tehty 364 palveluasumisen asukkaalle.