Haku
Haku palautti 225 tulosta
Osaamis- ja tukikeskus (OT) on monialaista osaamista yhdistävä tukirakenne.
Hankkeella tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelua tukevia kehittämistoimenpiteitä kuten sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämistä ja yhtenäistämistä.
Tulevaisuuden Lastensuojelu -hankkeen tarkoituksena oli kehittää Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueella asuvien lastensuojelun asiakkaiden, lasten ja nuorten palveluja. Kehittämishankkeen tavoit
Lasten terveysfoorumi (LTF) on järjestöverkosto, jonka muodostaa reilut 20 järjestöä terveyden ja hyvinvoinnin eri alueilta.
Tulevaisuuden sote-keskus -hanke Pohjanmaalla on osa kansallista sosiaali- ja terveyshuollon uudistusta, jonka tavoitteena on lisätä ennaltaehkäiseviä toimintatapoja ja par
Yhdistysten, kuntien ja maakunnan verkostoyhteistyöllä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä - kohtaamisia, verkostoitumista ja kouluttautumista.
Hankkeen päämääränä on vähentää iäkkäiden kaatumistapaturmien esiintyvyyttä tarjoamalla tieteelliseen tietoon ja kokeiltuihin käytäntöihin perustuvia kaatumisten ehkäisyn toimenpiteitä ja toimintam
Projektissa THL kehittää yhdessä hyvinvointialueiden edustajien ja rakenteellisen sosiaalityön kansallisen verkoston kanssa
Tervetuloa Pyhäjoelle! oli Euroopan Sosiaalirahaston tuella rahoitettu monitahoinen hanke, joka edisti kaksisuuntaista kotoutumista ja hyviä väestösuhteita, sekä ehkäisi puolisotyöttömyyttä.
Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen –osahanke oli osa STM:n Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -kärkihanketta 2016-2018.