Haku
Haku palautti 225 tulosta
Miesten vuoro on työmalli nuorten miesten kohtaamiseen ja keskustelun avaamiseen miehuuteen, ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista.
Miesten vuoro pähkinänkuoressa:
Keski-Uudenmaan Työkykyhankkeessa edistettiin toiminta-alueen osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien työ- ja toimintakykyä, työllisty
Hankkeella tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelua tukevia kehittämistoimenpiteitä kuten sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämistä ja yhtenäistämistä.
Elämänote-ohjelma (2018-2021) on ikäihmisten osallisuuden lisäämiseen tähtäävä ohjelma.
Yhteistutkimusverkosto kokosi yhteen kumppaneita, joita kiinnosti perinteisen tutkija-kohde -asetelman uudistaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että kokemustoimijat (mm.
Ettei aina tarvitsisi aloittaa alusta. Kokonaisuuteen on koottu vuosien varrelta hankkeiden keskeisiä tuloksia mm. STM:n "Määritellään kokemusasiantuntijuuden ja asiakkai
Etelä-Savon hankkeen toiminnasta löydät lisätietoa täältä:
Projektin tarkoituksena on vahvistaa rakenteellista sosiaalityötä osana sosiaalihuollon kehittämistä sekä tietojohtamista yhteneväisesti sekä alueellisella että kansallisella tasolla.
Hankkeessa pyrimme vahvistamaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän osaamista ja asiantuntijuutta sekä syventämään yhteistyötä lapsen ja hänen läheis- ja ammattilaisverkostonsa kanssa ent
Pohjanmaan KATI-hankkeessa luodaan laajasti teknologiaa hyödyntävä toimintamalli kotihoidon tueksi. Toimintamalli suunnitellaan yhdessä ikäihmisten, omaisten ja henkilöstön kanssa.