Haku
Haku palautti 5204 tulosta
Koulutetaan nuorten kanssa työskenteleviä perustason sote-ammattilaisia. Tavoitteena on vahvistaa perustason osaamista näyttöön perustuvilla menetelmillä.
Tehostettu kotikuntoutusjakso:
Kasvatus- ja perheneuvontapalveluiden kehittäminen ja koulutus asiakaslähtöisesti Etelä-Savon hyvinvointialueen tarpeisiin.
Tavoitteena oli luoda malli, jolla voidaan systemaattisesti ja ennakoiden tukea lähijohtajien työtä kotihoidossa.
- Nuorten päihdepalvelupolun rakentaminen Savonlinnaan. Toimintamallin yhteensovittaminen Etelä-Savon hyvinvointialueelle eri toimijoiden kanssa yhdessä.
Mallissa terveyskeskuksen henkilökunta jaettiin tiimeihin ja kuntien alueen väestö tiimeille. Jaossa hyödynnettiin potilastietojärjestelmiä.
Sote-keskuksissa kehitetään palveluiden saatavuutta alueellisesti monialaisena ja monitoimijaisena yhteistyönä.
Asiakasvastaavamallissa säännöllisissä palveluissa oleville asiakkaille nimetään oma asiakasvastaava.
Kuntouttavan lähihoitajatoimintamallin avulla kehitetään lähihoitajan/kodinhoitajan toteuttamaa laaja-alaista täysi-ikäisen asiakkaan tukemista arjessa.
Hankkeen tuella toteutettiin ikääntyneille suunnattu hyvinvointikysely, jonka kysymykset pohjautuivat ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelmaan.