Haku
Haku palautti 5799 tulosta
Elintapaohjaus on pitkäkestoista ja ryhmämuotoista, koostuen ravitsemusohjauksesta, liikuntaohjauksesta sekä aivojumpasta (sis. kulttuuri, mielenhyvinvointi, uni).
Yksin kotona-ryhmät ovat suljettuja ryhmiä muistisairaan puolisoille tai läheisille, jotka ovat jääneet hiljakkoin yksin kotiin.
Jalkautuva toiminta tavoittaa julkisilla paikoilla, erityisesti ikämiesten suosimissa paikoissa liikkuvia 60+ miehiä ja tarjoaa mahdollisuuden viestittää heille heitä puhuttelevalla tavalla miespor
Ruoka-avun etsivä työ jalkautuu ruokajakoihin tavoittaen palveluiden ulkopuolella olevia kävijöitä. Ruoka-avun sosiaaliohjaajat tarjoavat mm.
Tarkentaa unettomuudesta kärsivän potilaan hoitopolkua Orimattilan sote-keskuksessa. Antaa potilaalle unettomuuden hoitoon muitakin hoitokeinoja kuin lääkkeellinen hoito.
Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto. Taiken tehtävänä on edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti.
Rakennettiin yhdessä yhteistyökumppanien kanssa senioreille suunnattu valtakunnallinen, keskitetty ja maksuton etäopastuspalvelu, tavoitteena tukea seniorien digiosallisuutta heidän asuinpaikastaan
Terveys -ja hoitosuunnitelma (tehosu) laaditaan potilaan hoitoon osallistuvien ammattilaisten toimesta yhdessä potilaan ja hänen läheistensä kanssa.
FINGER-elintapaohjelma on suomalaisen muistitoimintojen heikentymisen ehkäisytutkimuksen (FINGER) pohjalta kehitetty toimintamalli.
Työttömyys voi vaikuttaa työnhakijan hyvinvointiin ja sitä kautta mahdollisuuksiin työllistyä heikentävästi.